Siirry suoraan sisältöön

Oltermanni 2020: Joonas Tiala

Blankon vaalikokouksessa valittiin vuoden 2020 oltermanniksi Joonas Tiala.

Joonas Tiala on toiminut useita vuosia Blankon hallituksessa ja toimihenkilönä erilaisissa tehtävissä. Joonas on uudistanut Blankon toimintaa paljon ja tuonut toimintaan mukaan paljon uutta, joka on tehnyt Blankon hallituksen ja aktiivien toiminnasta sujuvampaa ja helpompaa.

Joonas on toiminut Blankossa seuraavissa tehtävissä:

2014-2015: Valokuvaaja
2016: Ulkoministeri
2017: Puheenjohtaja ja Blankki-tiimin jäsen
2018-2019: Web-tiimi

Lisäksi Joonas toimi Blanko ry:n 45-vuotisjuhlissa toimikunnan jäsenenä ja osallistui vuoden 2017 kiltahuoneremontin suunnitteluun ja toteutukseen. Blankki-tiimissä Joonas erityisesti kehitti Blankin ulkoasua ja taittamista. Web-tiimissä toimiessaan hän oli päävastuussa Blankon nettisivujen uudistamisesta.

Blanko onnittelee!