Siirry suoraan sisältöön

Fuksisanasto

Yliopistotermejä

24/7 korttiKulkukortti jolla pääsee kulkemaan sisään, noh, vuorokauden ympäri tietyistä yliopiston ovista ja käyttämään tiettyjä 24/7 tiloja. Kortin voi jokainen Oulun yliopiston opiskelija hankkia Oulun yliopiston kaupasta.
AlumniOn valmistunut tai ehkä muuten opiskelijaelämästä siirtynyt henkilö
BumerangiEssee, referaatti tai harjoitustyö, joka hyväksymättömänä palautuu opiskelijalle kera opettajan punakynäisten korjausvaatimusten Eli ns. ”bumerangina takaisin”.
Kandidaatti / KandiAlempi korkea koulututkinto, johon kuuluu 180 opintopistettä. Siihen menee yleensä noin kolme opiskeluvuotta.
LipastoNimitys Oulun yliopistolle. Termiä kuulee käytettävän enemmälti opiskelijoiden keskuudessa
MaisteriYlempi korkeakoulututkinto, johon kuuluu 120 opintopistettä. Siihen on laskelmoitu menevän yleensä kaksi opiskeluvuotta.
OYYOulun yliopiston ylioppilaskunta. Valvoo perustutkintoa opiskelevien etu- ja ja järjestää palveluita.
PlagiointiPahin rikos mitä tiedeyhteisössä voi tehdä, eli esittää jonkun toisen tekemä työ omana työnään (tai jopa oman aiemman työn kopiointi ilman viittauksia). Tarkoituksellinen plagiointi voi johtaa pahimmillaan tutkinnon hylkäämiseen tai yliopistosta erottamiseen.
Pro gradu / GraduYlemmän korkeakoulututkinnon lopputyö. Avain maisterin tutkintoon.
PSOASPohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö, joka tarjoaa edullisesti opiskelija-asuntoja Oulussa opiskeleville. Asuntoja löytyy niin keskustan alueelta Linnanmaalle ja asumismuotoja ovat solu, yksiö ja perheasunto. Opiskelijana asuntoa etsiessä kannattaa kyllä ihmeessä harkita PSOASia!
TOLTietojenkäsittelytieteiden kuopattu laitos. Lyhenne tulee muinaisilta ajoilta jolloin laitostamme kutsuttiin nimellä tietojenkäsittelyopin laitos. Opista on sittemmin tullut historiaa, mutta tietojenkäsittelyopin laitos saa edelleenkin postia. Nykyisin TOL tunnetaan tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmana. Laitos on siis nykyään vanhentunut termi, mutta sitä on silti niin mahdoton olla käyttämättä.
TSTTieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, eli meidän tiedekunta! Hassusti alamme kuuluu tähän tiedekuntaan kun taas killan kattokilta on OLuT. Kavereina meillä täällä on SIK (sähköteekkarit) sekä OTiT (tietoteekkarit).
YTHSYlioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Tarjoaa meille opiskelijoille terveydenhoitoa. Kannattaa hyödyntää ainakin ilmainen hammastarkastus! Sijaitsee Linnanmaan kampuksen kyljessä

Opiskelijaelämä

AktiiviYleensä killan toimihenkilö tai hallituksen jäsen. Blankon (ks. Blanko) aktiiveja näkee usein teitojenkäsittelytieteen opiskelijatapahtumissa. Myös pienryhmäohjaajat eli PROt ovat Blankolla aktiiveja.
BlankoOulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden ainejärjestö eli kilta, jonka tehtävänä on järjestää kaikennäköistä kivaa puuhasteltavaa opintojen vastapainoksi sekä ajaa opiskelijan etuja tässä kylmässä, pahassa maailmassa. Meillä on mukavaa, kannattaa lähteä mukaan toimintaan!
FuksiNimike ensimmäisen vuoden opiskelijalle. Käännetty Freshmanista jotenkin. Voitu ehkä myös lainata saksasta. Pääasia kuitenkin että tarkoittaa ekan vuoden opiskelijaa.
Ekskursio / ExcuReissu, yleensä matka toiselle paikkakunnalle, jossa on ohjelmassa aluksi yritysvierailuja ja sen jälkeen vapaampaa toimintaa jossain. Blanko järjestää syys- ja kevätexcun per lukuvuosi. Paikkakunnille siirrytään bussikuljetuksella johon kannattaa varata matkaan huono vitsi. Lisää tietoa excuista tässä lehdessä!
HaalaritOpiskelijan oma “univormu”; käytetään bileissä, excuilla ja erinäisissä tapahtumissa. Haalareihin voi kiinnittää haalarimerkkejä, pinssejä ym. hauskaa rompetta. Blankolaisilla tummansiniset. Haalarimerkkien ompelu on rentouttavaa puuhaa kaiken stressin keskellä
HumanistiOpiskelija, joka kuuluu humanistiseen tiedekuntaan. Tähän tiedekuntaan kuuluu monia yksiköitä: kielet ja historia, logopedia, historia-, kulttuuri- ja viestintätieteet ja Giellagas-instituutti. Lisää tietoa voi katsoa Oulun yliopiston ja OYY:n sivuilta. Blankolaiset ovat humanistien kanssa kiltahuone naapureita!
Kuninkaan nyrkki / Kuninkaan nyrkky /KubbenPerinteinen Blankon kesäpiknikeillä pelattava pihapeli, jonka nimi vaihtelee näiden kolmen vaihtoehdon välillä. Vähän kuin mölkkyä kahdella joukkueella, jossa yritetään kaataa vastapuolen puupalikoita. Kannattaa mahdollisuuden tullen osallistua pelailemaan!
OPMOma pullo/pyyhe mukaan. Kun on OPM X 2 tai OPM + OPM niin tarkoitetaan sekä omaa pulloa että pyyhettä mukaan. Tämä lyhenne näkyy monesti tapahtumatiedotteiden liitteenä. Kontekstista riippuen kannattaa siis varata hyvää juomista ja/tai saunavermeet matkaan
RattoradioOululainen Wappuradio. Ohjelmaa värikkäästi laidasta laitaan, josta löytyy jokaiselle varmasti jotain kivaa kuunneltavaa. Kannattaa seurailla ohjelmakalenterin julkaisua ja laittaa korvat hörölle pari viikkoa ennen Wapun alkamista.
SitsitAkateemisia pöytäjuhlia, joissa syödään ja lauletaan opiskelijatovereiden kesken. Sitsejä on monella eri teemalla ympäri lukuvuoden.
Vuosijuhlat / VujutMyöskin akateeminen pöytäjuhla. Arvovallaltaan tärkeä juhla, joita Blankolla juhlitaan viiden vuoden välein. Sisältää iltajuhlan lisäksi myös jatkot ja silliaamiaisen. Fuksit voivat osallistua työvoimana. Ensi vuonna juhlitaan Blankon 50 vuotista taivalta.
TeekkariNimike tekniikan alan opiskelijoille. Tunnistaa yleensä lakista roikkuvasta tupsusta. Teekkareihin kuuluu Arkkitehtikilta, Koneinsinöörikilta, Tuotantotalousteekkarit (Optiem), Tietoteekkarit (Otit), Prosessikilta, Sähköinsinöörikilta ja Ympäristörakentajakilta. Lisää aiheesta voi lukea Oulun teekkariyhdistyksen sivuilta.
Wappu / Vappu / WabuRakkaalla juhlalla on monta nimeä. Pidetään opiskeluvuoden kohokohtana ja parhaimpana juhla-aikana. Kannattaa seurailla mitä kaikkea kivaa ohjelmaa alkaa ilmaantua ainejärjestöjen (varsinkin Blankon) puolelta. Monesti riennot alkavat jo monta viikkoa ennen virallista Wappuaattoa. Wabu ei lobu, jos niin voi sanoa
WesibussiBussi numero 69 joka kiertää Linnanmaan ja keskustan väliä Wappuna. Ehdottomasti kokemisen arvoinen asia!

Henkilökunta

Assistentti / AssariOn koulutusvirassa, jossa opetetaan ja tehdään omaa jatkotutkimusta. Heitä tulet näkemään esim. kurssien harjoituksissa harjoitusten vetäjinä tai apureina
Emeritus / EmeriittusNimike “emeritus” tarkoittaa yleensä miespuolista eläköitynyttä professoria. Naispuolisilla professoreilla käytetään termiä “emerita”. Blankon kiltahuoneelta löytyy pörröinen pieni hylje nimeltä Emeriittus, jota kannattaa käydä tervehtimässä ja silittelemessä.
FuksivastaavaKaikkien pienryhmäohjaajien ylivaltias ja vastuussa fuksien hyvinvoinnista. Häneltä voi myös kysyä apua. Lisäksi pestiin kuuluu toimia yhdyssiteenä yliopiston ja PROiden välillä. Vuonna 2022 Renata Moilanen
LehtoriPiti alunperin ääntämis- ja lukuharjoituksia kielissä, mutta nykyisin hän on opettaja muiden joukossa (ei siis mikään opettaja!!).
OmaopettajaHenkilö joka seuraa opintojesi edistymistä ainakin kandidaattiivaiheen ajan. Hänelle voipi laittaa viestiä, jos tuntuu että tulee opiskeluiden kanssa jotain ongelmia tai jokin mietityttää.
Professori / ProffaYliopistossa tutkiva ja opettava tohtorishenkilö, usein vieläpä jonkin laitoksen johtaja. Myös erityisistä ansioista Tasavallan Presidentti voi myöntää professorin arvonimen.
PRO / PienryhmäohjaajaApusi ja ystäväsi yliopistoon saapuessasi. Pienryhmäohjaajaltasi voit kysyä ja pyytää apua missä tahansa mihin tahansa liittyvässä aiheessa, vastaus löytyy ainakin melkein kaikkeen.
Tutkinto-ohjelmavastaavaVastaa siitä minkälaiseksi koulutusohjelma muotoutuu meille opiskelijoille opiskeltavaksi.

Alaan liittyviä termejä

1337 / LeetKun huomaat kellon olevan 13:37, muista mainita siitä muille ympärillä olevillesi. Maaginen pisteraja fuksipisteitä kerätessä, kaikki rajan ylittäneet palkitaan! Blankon tapahtumien ilmoittautumislomake aukeaa yleensä tähän kellonaikaan.
ATKAutomaattinen tietojenkäsittely, synonyymi kaikelle elektroniselle datan käsittelylle. Vanhentunut.
IRCEI ole se sivusto johon voi lisätä kuviansa muiden ihmeteltäväksi. Kuoleva kansanperinne uusien modernien pikaviestimien myötä, mutta silti niin rakastettu. Lähtöisin muuten täältä Oulun TOL:lta!
ITInformaatioteknologia, viittaa digitaalisesti tapahtuvaan tietojen muokkaamiseen, tallentamiseen ja hakemiseen.
KukkahattuNimitys yleensä käyttöliittymäsuunnitelusta ja/tai käyttettävyydestä kiinnostuneille henkilöille. Eivät ole niin innokaita koodailemaan ohjelmistokehityksen puolella. Termiä kuulee käytettävän enemmälti blankolaisten seurassa.
PropellihattuNimitys yleensä pelkästään koodaamisesta kiinnostuneille henkilöille. Heitä ei niin kiinnosta käyttöliittymän suunnittelupuoli, koska he haluavat keskittyä teknisen puolen toteutukseen. Tätäkin termiä kuulee yleensä Blankolaisten joukossa.

Järjestöjä ja yhdistyksiä

LoimuLuonnontieteellisten, ympäristötieteellisten ja metsätieteellisten ammattiliitto. Tekee samaa mitä TEK (katso TEK), eli valvoo etuja ja antaa tarvittaessa neuvontaa.
LuTKLyhenne luonnontieteelliselle tiedekunnalle. Tietojenkäsittelytiede kuului ennen tähän tiedekuntaan.
OLuTOulun Luonnontieteilijät ry, eli luonnontieteellisen tiedekunnan kiltojen kattokilta. Blanko kuuluu ainejärjestönä OLuTiin, vaikka itse tietojenkäsittelytiede on siirtynyt tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaan.
TEKOletteko kuulleet TEKistä?! No nyt ainakin olette! Tekniikan Akateemiset on järjestö, mihin kuuluu suurimmaksi osaksi teekkareita ja myös me. Tarjoaa neuvontaa mm. työ-, rekry- sekä lakiasioissa. Tulee varmasti tutuksi ensimmäisten viikkojen aikana!
TiTOLTekniikan opiskelijoiden liitto ry, johon kuuluu suuri osa suomen tieto-
jenkäsittelytieteiden opiskelija killoista sekä tietoteknisistä killoista. ATK-YTP ja ATK-YTR kuuluvat TiTOLin tapahtumiin, mutta YTP:n järjestäjä kilta vaihtuu vuosittain.
TIVIATieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset. Järjestö, johon Blanko kuuluu. Ajaa alan etuja ja asioita.
TIVIA OuluAlueellinen etujärjestö joka kuuluu Tiviaan. Järjestää Blankon kanssa yhteistyössä erilaisia tapahtumia. Tunnettiin aikaisemmin nimellä POTKY ja tehnyt läheistä yhteistyötä Blankon kanssa vuodesta 1973, jolloin molemmat on perustettu.
Pioco ryAlumniyhdistys Oulun Yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä opiskelleille henkilöille, ei tarvitse olla edes valmistunut, että pääsee jäseneksi.

Paikkoja

Apinapatsas / Ugga-BuggaKirjaa lukeva apinapatsas (nimeltään “Tiedonjano”), joka sijaitsee Kaijonharjun keskustan läheisyydessä. Blankolla on perinteenä käydä lakittamassa se Wapun aikaan.
Baabel PizzeriaKaijonharjun keskustassa, joka on monien opiskelijoiden suosikki. Sieltä saa hyvää pitsaa. Kannattaa käydä testaamassa.
Basso clubOulun keskustassa sijaitseva oululainen yökerho, jossa Blanko järjestää usein bileitä, mm. Syysreivit tapahtuvat siellä.
CaioEntinen opiskelijoiden suosiossa ollut baari Kaijonharjun keskustassa, joka lopetti toimintansa vuonna 2021. Sitä muistellaan erittäin hartaasti vanhempien opiskelijoiden keskuudessa. R.I.P
IT115-116Nämä luokat ovat olleet monien blankolaisten luentojen kohteena. Onneksi nykyteknologioiden avulla ei enää niitä etsiessä eksy. Tuudon kartan aukaistessa ne näkyvät siinä yliopistorakennuksen vasemmassa alanurkassa.
Kiltahuone / KiltisJokaisella Oulun yliopiston ainejärjestöllä on oma kiltahuone. Blankolla se sijaitsee Geokadulla, Humus kahvilan viereisten portaiden alakerrassa (bunkkerissa). Siellä voi höpötellä kiltakavereiden kanssa, pelailla hauskoja videopelejä ja opiskella. Tulkaahan piipahtamaan!
KurjetKurkipatsas, joka sijaitsee Snellmanin puistossa keskustassa. Blankolla on Wappuperinne käydä siellä juottamassa kurkia. Juoton yhteydessä julkistetaan myös fuksipistekisan voittaja.
Luentosalit L1-L6Sijaitsevat yliopiston keskiössä ja aulan läheisyydessä. Suurille luennoille tarkoitettuja saleja
MäntybaariMäntymetsä Pub Kuution vieressä. Tarina ei oikein kerro että miksi se on nimeltään “baari”.
Oranssit naulakotYleisimpiä kohtauspaikkoja yliopistolla vihreiden naulakkojen lisäksi. Sijaitsevat L5 ja L6 salien läheisyydessä.
Pub KuutioKaijonharjun sydämessä sijaitseva pubi, jonka kaikki opiskelijat tuntevat (niin hyvässä kuin pahassa). Ihan viihtyisä paikka tiettyinä iltoina. Siellä voi pelata opiskelijakavereiden kanssa biljardia ja laulaa karaokea.
TeekkaritaloKaijonharjussa sijaitseva Teekkarilupi Oy:n omistama juhlapaikka. Ainejärjestöt (eli myös Blanko!) pitävät siellä monia bileitä ja sitsejä jatkuvasti. Kannattaa käydä katselemassa menoja ja meininkejä!
TetraSaunatila keskustassa, jossa Blanko on järjestänyt ainakin 1980-luvulta asti tapahtumia. Perinteisesti pikkujoulut vietetään täällä.
Vihreät naulakotYleisimpiä kohtauspaikkoja yliopistolla oranssien naulakkojen lisäksi. Sijaitsevat L2 ja L3 (ja Telluksen) läheisyydessä.
Yliopiston pääoviPääoveksi nimitetään yleensä yliopiston pääsisäänkäyntiä “2T”, mutta opiskelijat voivat myös käyttää pääoven nimitystä puhuessaan ovesta “2S”. Näin voi myös käydä yliopiston päärakennuksessa olevan “R” oven kohdalla. Kannattaa aina varalta varmistaa mistä ovesta puhutaan, kun sovitaan tapaaminen pääoven edessä

Muuta

BussipysäkilläLaulu, jota hoilataan ja kuunnellaan blankolaisten seurassa milloin missäkin. Melodia voi olla alkuun vähän hankala ymmärtää, mutta kyllä se harjoittelemalla siitä selkenee!
HiekkaSitä saattaa tulla vastaan kysymys: “Söisitkö mieluummin ruokalusikallisen hiekkaa vai kourallisen pumpulia (kts. pumpuli)?”. Oikea vastaus on selkeästi se hiekka.
GokousYleensä Tampereen akateemisesti sivistyneiden gambiina ystävien gambiinakokous, lyhyemmin gokous, jossa päämääränä on juoda porukalla pullo gambinaa tuota rubiininpunaista herkkua.
KiertääKun bussi menee exculla siihen isoon liikenneympyrään vähän Oulun ulkopuolella, kannattaa huutaa kuorossa: “Kiertää! Kiertää!”. Sitten alkaa kiva, hetkellinen bussilla pyöriminen siinä liikenneympyrässä.
N-vuosiJoskus opiskelijat saattavat käyttää nimitystä n vuoden opiskelija. Saa määrittää itse kuinka iso tai pieni luku tämä “n” on. Yleensä suurempi kuin viisi.
PilkkiVanhanaikanen 24/7 kulkukortti. Se oli sellainen pieni musta läpyskä, jonka sai avainnippuun kiinni. Jotkut opiskelijat käyttävät tätä nimitystä viitatessaan joko tähän vanhaan pilkkiin tai nykyiseen kulkukorttiin.
PumpuliSitä saattaa tulla vastaan kysymys: “Söisitkö mieluummin ruokalusikallisen hiekkaa (kts. hiekka) vai kourallisen pumpulia?”. Oikea vastaus on selkeästi se pumpuli.
SpördeBlankon perinneviini, jota viinimestari ja kisällit valmistavat eri tapahtumiin. Jokainen tekijä jättää siihen oman kädenjälkensä (ei kirjaimellisesti) ja antaa sille maukkaan, värikkään ja omalaatuisen vihvahteensa
VilleBlankolta löytyy erittäin paljon Villejä. Onnittelut, jos olet yksi heistä! On kuultu huhuja Villejen salakerhosta, mutta se ei ole mitään varmaa tietoa… Ehkä vain Villet tietävät siitä…
Hmm“Hmm” on erittäin tärkeää sano kun pohtii ja/tai mietiskelee jotain tärkeää tai ei niin tärkeää.