Siirry suoraan sisältöön

Blankki

Blankki on Blanko ry:n kiltalehti, joka ilmestyy 5-6 kertaa vuodessa. Blankkia on julkaistu jo 80-luvulta asti. Kuka tahansa Blanko ry:n jäsen voi liittyä blankkitiimiin, jonka jäsenet valitaan syksyisin syyskokouksessa. Blankkitiimissä on päätoimittaja ja maksimissaan kymmenen toimittajaa, jotka tekevät Blankkia aina vuoden kerrallaan. Lisäksi graafikot osallistuvat yleensä Blankin tekoon esim. kansien ja muun kuvituksen myötä.

Blankkiin voi myös kirjoittaa juttuja vaikkei tiimissä olisikaan, eli ns. freelancerina! Ota yhteyttä jos sinulla on juttuidea! Tyypillisesti Blankista ilmestyy seuraavat painokset joka vuosi: Laskiais-, Wappu-, Fuksi-, Syys- ja JouluBlankki.

Monien vanhojen Blankkien verkkoversio puuttuu. Jos sinulta löytyy puuttuva Blankki, lainaa sitä skannauksen ajaksi. Näin saadaan arkistot kuntoon! Myös Piocosiat kiinnostavat. 

Blankki on ilmestynyt vuodesta 1989. Ennen Blankkia Blanko julkaisi Informaatio ja Data-lehteä, Blanko-lehteä ja Pohjois-Suomen tietojenkäsittelylehteä POHTIa.  Vuosina 1986-1990 Blankon lehtien rinnalla on ilmestynyt Pioco-Sika. Sitä julkaistiin 3-4 numeroa ja sen toimituskunta oli salainen. Sillä ei itseasiassa ollut mitään tekemistä virallisen Blankon kanssa. Luultavasti ensimmäisen Pioco-sian ilmestyminen oli yllätys silloiselle Blankon hallitukselle. Nykyisellään Piocosika ilmestyy vanhojen perinteiden mukaisesti salassa pysyttelevän toimituskunnan toimesta Wappuisin.

Lue eBlankki

2003

2000

1996

1990

  • Blankki 1990